TAITEEN PERUSOPETUS
Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta. Opetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Se antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.
Taiteen perusopetuksen oppimäärät jakautuvat laajaan ja yleiseen. Opetuksen järjestäjällä on joko kunnan vahvistama opetussuunnitelma tai opetus- ja kulttuuriministeriön lupa taiteen perusopetuksen järjestämiseen. Turussa yleisen oppimäärän opetussuunnitelmat hyväksyy kulttuurilautakunta www.turku.fi/taiteenperusopetus
Turun Nuori Teatteri on antanut teatteritaiteen perusopetusta vuodesta 1996.
Perusopetuksessa tutustutaan teatteri-ilmaisuun erilaisten harjoitteiden ja teatterileikkien kautta sekä tehdään pienimuotoisia näytelmiä.
Teatteritaiteen perusopetusryhmät kokoontuvat kevät- ja syyslukukaudella noudattaen koulujen toiminta- ja loma-aikoja, kerran viikossa kahden oppitunnin ajan. Opetusta ei järjestetä koulujen hiihto-, syys-, joulu- tai kesäloman aikana, eikä arkipyhinä.
ILMOITTAUTUMINEN
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen alkaa ma 17.8.!! Ennen ilmoittautumisajan alkua tulleita ilmoittautumisia ei huomioida.
Luethan ilmoittautumisohjeet huolella läpi. Puutteelliset ilmoittautumiset käsitellään viimeisenä.
Lukukausimaksu on 150€/ oppilas.
Uusien ja vanhojen oppilaiden ilmoittautumiset vain Turun Nuoren Teatterin toimiston sähköpostiin toimisto@turunnuoriteatteri.fi.
Emme ota vastaan ilmoittautumisia puhelimitse, eikä oppilasta voi ilmoittaa suoraan ryhmän opettajille/ohjaajille.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä pyydämme teitä toimittamaan seuraavat tiedot:
– oppilaan nimi
– oppilaan syntymäaika
– oppilaan puhelinnumero
– huoltajan nimi / nimet
– huoltajan puhelinnumero (t)
– sähköpostiosoite(et), johon haluat kaikki infokirjeet lähetettävän
– postiosoite postinumeroineen
– Valokuvauslupa. Saako lapsesi näkyä tunneilla otetuissa kuvissa, joita saatetaan käyttää sosiaalisessamediassa esim. instagram ja facebook. Lasten nimiä emme mainitse.
– mihin ryhmään haluaa ensisijaisesti ja muut sopivat ryhmät
– lapsen aikaisemmat kokemukset teatteri,- tanssi-, musiikki- tai muista taideharrastuksista, jolloin voimme tarjota oppilaalle parhaan mahdollisen ryhmän
Uudet ryhmät aloittavat pääsääntöisesti syksyisin. Lukukauden jo alettua voit kysellä peruutuspaikkoja! Jonotuslistalla oleville ilmoitetaan peruutuspaikoista.
Opetusta myös aikuisille. Kysy lisää opettaja Anita Koistiselta p.040-8383590, ankoistinen@gmail.com.
LUKUKAUSIMAKSU
Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän lukukausimaksu Turun Nuoressa Teatterissa on 150 €. Sisarushinta on 100 €. Lukukausimaksu laskutetaan ilmoittautumisen vastaanottamisen yhteydessä ja laskun eräpäivään (14vrk maksuaika) saakka on aikaa miettiä haluaako oppilas jäädä mukaan ryhmään.
Laskut lähetetään sähköpostitse siihen sähköpostiosoitteeseen, josta ilmoittautuminen tehdään. Jos haluat laskun toiseen sähköpostiin tai paperisena versiona postissa, ilmoitathan siitä ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautumiset ja lopettamiset ilmoitetaan Turun Nuoren Teatterin toimistoon toimisto(at)turunnuoriteatteri.fi. Huomioithan siis, että ilmoitus opettajalle ei avaa tai katkaise laskutusta, vaan aloitukset ja lopetukset hoidetaan aina Turun Nuoren Teatterin toimiston kautta. P. 02-2322812, s-posti toimisto@turunnuoriteatteri.fi
Uudet ryhmät aloittavat aina syksyllä. Oppilas voi aloittaa myös kesken kauden, mikäli ryhmissä on tilaa. Lukukausimaksu syyslukukaudella syys-lokakuussa aloittaville 150€, marraskuussa aloittaville 100€ ja joulukuussa aloittaville 50€. Kevätlukukaudella tammi-helmikuussa aloittaville 150€. 1.3. jälkeen uusia oppilaita ei enää oteta kevätlukukaudelle.
LOPETTAMINEN KESKEN LUKUVUODEN
Mikäli oppilas päättää lopettaa kesken lukuvuoden, voimme hyvittää osan laskusta:
Jos lopettamisilmoitus tulee ennen laskun eräpäivää (laskuissa 14vrk maksuaika), hyvitämme laskun kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen minimiveloitus on 50€, 1kk jälkeen minimiveloitus on 100€ ja 2kk jälkeen lukukausimaksusta ei saa enää hyvitystä.
Lopettamisesta kesken lukuvuoden tulee aina ilmoittaa teatterimme toimistoon toimisto@turunnuoriteatteri.fi. Laskutus katkeaa vasta ilmoituksesta toimistoon. Opettajalle ilmoittaminen ei katkaise laskutusta!
HUOM! Syyslukukausi jatkuu automaattisesti kevätlukukaudelle ja kevätlukukauden laskut lähetetään automaattisesti tammikuussa ellei ole erikseen ilmoitettu, että oppilas EI jatka kevätlukukaudelle.
Seuraavalle lukuvuodelle ilmoittaudutaan aina erikseen ja vanhat oppilaat saavat ilmoittautumisen alkamisesta muistutusviestin heinäkuun puolivälissä.
AIKATAULU
Ikä määriytyy syntymävuoden perusteella esim. 7-9-vuotiaat = 2017-2019 syntyneet
Lukuvuosi 2026-27
Ma klo 15-16:30, Uudet 7-9-vuotiaat, TNT, Iris Korhonen, TÄYNNÄ
Ma klo 15:30-17, 10-12-vuotiaat, 4. vuosi, Vimma, Fiona Syrén, 5 paikkaa vapaana
Ma klo 16.30-18, 16-18-vuotiaat, 7. vuosi, TNT, Anita Koistinen, 5 paikkaa vapaana
Ma klo 17-18:30, 8-10-vuotiaat, 2. vuosi, Vimma, Fiona Syrén, 6 paikkaa vapaana
Ma klo 18-19:30, Yläaste/lukio, 4. vuosi, TNT, Anita Koistinen, 7 paikkaa vapaana
Ma klo 18-19:30, 12-15-vuotiaat, 6. vuosi, TNT, Samppa Heikkinen, 8 paikkaa vapaana
Ma klo 18:30-20, 15-17-vuotiaat, 6. vuosi, Vimma, Iris Korhonen, 5 paikkaa vapaana
Ma klo 19:30-21, Yläaste/lukio, 2. vuosi, TNT, Anita Koistinen, 7 paikkaa vapaana
Ti klo 16:30-18, 9-11-vuotiaat, 4. vuosi, Syvälahden koulu, Fiona Syrén, 8 paikkaa vapaana
Ti klo 18-19:30, Uudet 8-12-vuotiaat, Syvälahden koulu, Fiona Syrén, 10 paikkaa vapaana
Ke klo 18-19:30, 9-11-vuotiaat, 3. vuosi, Illi, Samppa Heikkinen, TÄYNNÄ
To klo 15:30-17, 13-15-vuotiaat, 4. vuosi, Vimma, Anita Koistinen, 7 paikkaa vapaana
To klo 17-18:30, 12-14-vuotiaat, 3. vuosi, Vimma, Anita Koistinen, 5 paikkaa vapaana
To klo 18.30-20, 11-13-vuotiaat, 2. vuosi, Vimma, Anita Koistinen, 1 paikka vapaana
Pe klo 15-16:30, 12-14-vuotiaat, 4. vuosi, Vimma, Samppa Heikkinen, 5 paikkaa vapaana
Pe klo 15:30-17, Uudet 10-12-vuotiaat, TNT, Anita Koistinen, TÄYNNÄ
Pe klo 16:30-18, 11-13-vuotiaat, 5. vuosi, Vimma, Samppa Heikkinen, 8 paikkaa vapaana
Pe klo 17-18.30, Yläaste/lukio, 3. vuosi, TNT, Iiris Suvitie TÄYNNÄ
Pe klo 18:30-20, Uudet yläaste/lukio, Vimma, Anita Koistinen, 10 paikkaa vapaana
Pe klo 18:30-20, 13-15-vuotiaat, 7. vuosi, TNT, Samppa Heikkinen, 8 paikkaa vapaana
TAITEEN PERUSOPETUKSEN OHJAAJAT
Koistinen Anita (vastaava ohjaaja)
p.040-8383590
ankoistinen@gmail.com
Heikkinen Samppa
p. 050-5110140
samppa7@hotmail.com
Korhonen Iris
p. 044-3474751
iriskorhonen@yahoo.com
Suvitie Iiris
p. 044-0550873
iiris.suvitie@gmail.com
Syrén Fiona
p. 044-5503868
syrenfiona@gmail.com