TAITEEN PERUSOPETUS
Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta. Opetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Se antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.
Taiteen perusopetuksen oppimäärät jakautuvat laajaan ja yleiseen. Opetuksen järjestäjällä on joko kunnan vahvistama opetussuunnitelma tai opetus- ja kulttuuriministeriön lupa taiteen perusopetuksen järjestämiseen. Turussa yleisen oppimäärän opetussuunnitelmat hyväksyy kulttuurilautakunta www.turku.fi/taiteenperusopetus
Turun Nuori Teatteri on antanut teatteritaiteen perusopetusta vuodesta 1996.
Perusopetuksessa tutustutaan teatteri-ilmaisuun erilaisten harjoitteiden ja teatterileikkien kautta sekä tehdään pienimuotoisia näytelmiä.
Teatteritaiteen perusopetusryhmät kokoontuvat kevät- ja syyslukukaudella noudattaen koulujen toiminta- ja loma-aikoja, kerran viikossa kahden oppitunnin ajan. Opetusta ei järjestetä koulujen hiihto-, syys-, joulu- tai kesäloman aikana, eikä arkipyhinä.
ILMOITTAUTUMINEN
Luethan ilmoittautumisohjeet huolella läpi. Puutteelliset ilmoittautumiset käsitellään viimeisenä.
Lukukausimaksu on 150€/ oppilas.
Uusien ja vanhojen oppilaiden ilmoittautumiset vain Turun Nuoren Teatterin toimiston sähköpostiin toimisto@turunnuoriteatteri.fi.
Emme ota vastaan ilmoittautumisia puhelimitse, eikä oppilasta voi ilmoittaa suoraan ryhmän opettajille/ohjaajille.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumisen yhteydessä pyydämme teitä toimittamaan seuraavat tiedot:
– oppilaan nimi
– oppilaan syntymäaika
– oppilaan puhelinnumero
– huoltajan nimi / nimet
– huoltajan puhelinnumero (t)
– sähköpostiosoite(et), johon haluat kaikki infokirjeet lähetettävän
– laskutusosoite postinumeroineen
– Valokuvauslupa. Saako lapsesi näkyä tunneilla otetuissa kuvissa, joita saatetaan käyttää sosiaalisessamediassa esim. instagram ja facebook. Lasten nimiä emme mainitse.
– mihin ryhmään haluaa ensisijaisesti ja muut sopivat ryhmät
– lapsen aikaisemmat kokemukset teatteri,- tanssi-, musiikki- tai muista taideharrastuksista, jolloin voimme tarjota oppilaalle parhaan mahdollisen ryhmän
Uudet ryhmät aloittavat aina syksyisin. Lukukauden jo alettua voit kysellä peruutuspaikkoja! Jonotuslistalla oleville ilmoitetaan peruutuspaikoista.
Opetusta myös aikuisille. Kysy lisää opettaja Anita Koistiselta p.040-8383590, ankoistinen@gmail.com.
LUKUKAUSIMAKSU
Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän lukukausimaksu Turun Nuoressa Teatterissa on 150 €. Sisarushinta on 100 €. Mikäli oppilas lopettaa kesken kauden, voidaan osa lukukausimaksusta hyvittää, minimilaskutus on kuitenkin aina vähintään 50 € (sis. rekisteröinnin, laskutuksen ja muut toimistotyöt).
Ilmoittautumiset ja lopettamiset ilmoitetaan Turun Nuoren Teatterin toimistoon toimisto(at)turunnuoriteatteri.fi. Huomioithan siis, että ilmoitus opettajalle ei avaa tai katkaise laskutusta, vaan aloitukset ja lopetukset hoidetaan aina Turun Nuoren Teatterin toimiston kautta. P. 02-2322812, s-posti toimisto@turunnuoriteatteri.fi
Uudet ryhmät aloittavat aina syksyllä. Oppilas voi aloittaa myös kesken kauden, mikäli ryhmissä on tilaa. Lukukausimaksu syyslukukaudella syys-lokakuussa aloittaville 150€, marraskuussa aloittaville 100€ ja joulukuussa aloittaville 50€. Kevätlukukaudella tammi-helmikuussa aloittaville 150€ ja maaliskuussa aloittaville 100€. 1.4. jälkeen uusia oppilaita ei enää oteta kevätlukukaudelle.
AIKATAULU SYKSY 2023
Ikä katsotaan sen mukaan, mitä tämän 2023 vuoden aikana on täyttänyt/täyttää. Vapaat paikat päivitetään manuaalisesti, jonka vuoksi päivityksissä voi olla jonkin verran viivettä.
Ma klo 15-16:30 11-13-vuotiaat 5.vuosi 3 paikkaa
Ma klo 15:30-17 Uudet 7-9-vuotiaat 1 paikka
Ma klo 16:30-18 13-15-vuotiaat 4. vuosi 5 paikkaa
Ma klo 17-18:30 11-13-vuotiaat 2. vuosi TÄYNNÄ
Ma klo 17:30-19 9-11-vuotiaat 3. vuosi TÄYNNÄ
Ma klo 18-19:30 Uudet yläaste/lukio 3 paikkaa
Ma klo 18:30-20 12-14-vuotiaat 3. vuosi TÄYNNÄ
Ma klo 19:30-21 Yläaste/lukio 5.vuosi 6 paikkaa
Ke klo 18-19:30 13-15-vuotiaat 7.vuosi 9 paikkaa
To klo 15:30-17 Uudet 10-12-vuotiaat TÄYNNÄ
To klo 16:30-18 10-12-vuotiaat 4. vuosi TÄYNNÄ
To klo 17-18:30 13-15-vuotiaat 5. vuosi 2 paikkaa
To klo 18:30-20 Yläaste/lukio 3. vuosi 4 paikkaa
Pe klo 15-16:30 12-14-vuotiaat 6. vuosi 6 paikkaa
Pe klo 15-16:30 13-15-vuotiaat 7. vuosi 6 paikkaa
Pe klo 15:30-17 Uudet 7-9-vuotiaat TÄYNNÄ
Pe klo 16:30-18 8-10-vuotiaat 2. vuosi 4 paikkaa
Pe klo 17-18:30 15-17-vuotiaat 7. vuosi 7 paikkaa
Pe klo 18:20-19:50 Yläaste/lukio 2. vuosi TÄYNNÄ
TAITEEN PERUSOPETUKSEN OHJAAJAT
Koistinen Anita (vastaava ohjaaja)
p.040-8383590
ankoistinen@gmail.com
Ainola Antti
p. 050-5125070
anttiainola1@gmail.com
Lindholm Tuulia
p. 040-5911666
tuulia.lindholm@gmail.com
Saastamoinen Karoliina
p. 045-6566996
hellinkaroliina@hotmail.com
Vainionpää Tuomas
p. 044-5434244
tuomas.vainionpaa@gmail.com