20.3.2014 vietetään Lasten- ja nuortenteatteripäivää! Tästä pääset lukemaan Dr John Kanin kirjoittaman julistuksen.

20.3.2014 vietetään kansainvälistä lasten- ja nuortenteatteripäivää.
Päivän tarkoituksena on muistuttaa lasten ja nuorten oikeudesta teatteriin ja taiteisiin. Tämän vuoden lasten- ja nuortenteatteripäivän julistuksen on kirjoittanut eteläafrikkalainen näytelmäkirjailija John Kani.

DR JOHN KANI: LASTEN- JA NUORTENTEATTERIPÄIVÄN JULISTUS 2014

Synnyin 70 vuotta sitten. Kasvoin New Brightonissa Port Elisabethin kaupunkialueen liepeillä. Minun ja ystävieni elämä koostui aamulla heräämisestä ja joidenkin onnekkaiden kohdalla kouluunmenosta. Muut jäivät pyörimään asuinalueemme kaduille ja seuraamaan vierestä, kuinka elämä lipui silmiemme ohi Apartheidin julman järjestelmän takia. Opetus oli maksullista ja vapaaehtoista. Vanhempiemme ei täytynyt laittaa meitä kouluun.

Eräänä päivänä englanninopettajamme vei meidät katsomaan William Shakespearen Macbethia Port Elisabethin oopperatalolle. Olimme kaikki innoissamme, tosin emme esityksen takia. Meille retki oli mahdollisuus päästä käymään kaupungissa. Odotimme innolla jo pelkkää bussimatkaa.
Lopulta kuitenkin istuimme teatterissa ja valot himmenivät ympäriltämme.
Esirippu nousi ja teatterin taika tapahtui. Se oli elämäni ensimmäinen teatterikokemus. Siitä vuoden 1958 päivästä lähtien elämäni ei ollut enää entisellään. Itse esityksestä en ymmärtänyt paljoakaan, mutta pelkkä teatterissa oleminen sai minut tuntemaan itseni osaksi näyttämön maagista tapahtumankulkua.

Myöhemmin en lakannut puhumasta päivästä ja teatterivierailusta. Pienen hetken ajaksi unohdin jopa Apartheidin. Unohdin, että kotini oli asuinalue, jossa köyhyys näkyi ja haisi joka puolella. Esitys avasi minulle väylän paitsi uusiin mielikuvituksen maailmoihin, myös laajentuneiden mahdollisuuksien maailmaan. Koulutus on avain kaikkeen.
Teatteri on avain, jolla avataan ovet yksilön mielen maailmaan. Sinä päivänä lupasin itselleni, että jonain päivänä seison itse lavalla kertomassa eteenpäin tarinoita ja satuja, joita oma isoäitini kertoi meille käydessämme yöpuulle.

Viemällä lapsen teatteriin vahvistamme lapsen tahtoa tulla kuulluksi.
Saamme lapsen uskomaan, että myös hänellä on tarina kerrottavanaan.

Dr John Kani

Recent Related Posts