Saiturin joulu

On jouluaatto, mutta kangastehtaassa kehruukoneet kolisevat kuin aina ennenkin, sillä Saituri, tehtaan rahanahne johtaja, vihaa joulua. Tai oikeastaan Saituri vihaa kaikkea, mikä ei kimmellä auringossa ja aurinkoa sekä iloa hän vihaa kaikista eniten.  Tehtaassa työskentelevät lapset ovat väsyneitä raskaaseen työhön … Lue loppuun →

Prinsessa Ruusunen, ensi-ilta 20.9.2026

”On ruusu muutakin kuin kauneutta on sillä piikit joilla pistää Oon täynnä voimaa rohkeutta Voin itse pahan nitistää” Syksyllä 2026 Turun Nuoren Teatterin lavalla nähdään musiikkinäytelmä Prinsessa Ruusunen. Näytelmä on uusi musiikkiteatterisovitus vanhasta klassikkosadusta sekä Mike Pohjolan käsikirjoittamasta, edellisen kerran … Lue loppuun →

Pessi ja Illusia, ensi-ilta 3.6.2026

”Minkälainen surkimus on muka siivetön keiju? Ei ihmistä kummoisempi!” Turun Nuori Teatteri tuo Brinkkalan sisäpihalle satuklassikon Pessi ja Illusia. Nuorista harrastajista ja mentoriesiintyjästä koostuva 10-henkinen esiintyjäkaarti loihtii lavalle joukon hullunkurisia, herkkiä ja hurjiakin metsänasukkeja. Loputtoman utelias keijukainen Illusia tapaa synkkämielisen … Lue loppuun →

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, ensi-ilta 22.3.2026

Sinikka ja Tiina Nopolan lastensaduista tutut sisarukset Heinähattu ja Vilttitossu löytävät itsensä mysteerin keskeltä kun heidän naapurustoa alkaa piinaamaan Littoisten riiviö. Kuka on tämä mystinen vesi-ilmapalloja heittelevä rikollinen? Onneksi naapuruston poliisit Isonapa ja Rillirousku ovat ottaneet työkseen selvittää perinpohjaisesti kuka … Lue loppuun →

Petterin Posse, ensi-ilta 8.11.2025

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja Korvatunturilla vallitsee touhu ja tohina, kun kaikki sen asukkaat valmistautuvat aattoiltaan kukin omilla tavoillaan. Porolan perheen rekiporojen tehotreenit keskeytyvät, kun Joulupukin lahjalista katoaa ja koko joulu on vaarassa. Onneksi Porolan nuorin vasa, Petteri, haaveilee salapoliisin … Lue loppuun →

Mörri-Möykyn suvi ensi-ilta 21.9.2025

Mörri-Möykyn suvi on koko perheen mukaansatempaava satumusikaali. Marjatta Pokelan rakastetut kappaleet saavat uuden vinkeän elämän Turun Nuoren Teatterin käsissä. Esitys on täynnä tanssia, laulua ja metsän siimeksestä kurkkivia ihmeellisiä olentoja. Jonja täyttää juhannuksena seitsemän vuotta ja on menossa koko kesäksi … Lue loppuun →

Pikku Prinssi ensi-ilta 4.6.2025

Antoine de Saint-Exupéryn rakastettu klassikko herää henkiin kesällä 2025! Tämä lumoava tarina pienestä prinssistä, joka matkustaa planeetalta toiselle etsiessään ymmärrystä, ystävyyttä ja elämän tarkoitusta, puhuttelee kaikenikäisiä katsojia. Teos käsittelee lempeästi ja viisaasti lapsuuden viattomuutta, aikuisuuden kummallisuuksia ja sydämen viisautta. Perustuu … Lue loppuun →

Lumikki ja seitsemän kääpiötä ensi-ilta 30.3.2025

Tervetuloa sadunomaiseen maailmaan. Koko perheelle viihdettä sekä jännitystä klassikkotarina Lumikin parissa. Elämme epävarmoja aikoja, jossa kaikki joutuvat kantamaan koko ajan huolta tulevaisuudesta. Tämä heijastuu lasten ja nuorten hyvinvointiin. Haluamme tarjoilla ilahduttavan elämyksen klassikkosatu Lumikki ja seitsemän kääpiötä- näytelmän parissa. Hyvyys … Lue loppuun →

Eläintila ~ Eläinten Vallankumous ensi-ilta 15.2.2025

Kun elämä ei olekaan tasa-arvoista kaikille, niin on noustava barrikadeille!  Asta Sveholmin käsikirjoittama Eläintila-esitys pohjaa George Orwellin satiiriin vuodelta 1945. Esityksen ohjaa Ilmari Pursiainen. Eläintila on nuorisoteatterin lavalle siirretty mukaelma Orwellin klassikosta, jossa farmin eläimet saavat tarpeekseen ihmiskunnan tyranniasta. Pehkosen … Lue loppuun →