Turun Sanomat – 2017-09-14 Rosvoautolla vapauteen

Rosvoautolla vapauteen

Turun nuoren teatterin 45-vuotisjuhlanäytelmä kertoo maantierosvouksen ja irtokarkkien ihanuudesta – sekä ystävyydestä. Jos ohjaaja Jere Hultin voisi, hän kiertäisi kaikki Suomen koulut kertomassa, kuinka loistava harrastus teatteri on.

Heli Peltoniemi
Turun Sanomat

”Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla. Hyvä että varastettiin. Kesä oli menossa piloille joka tapauksessa. Piti lähteä pyöräreissulle, mutta jäätiin kotiin kun sataa tihuutti, tosi vähän. Piti lähteä telttailemaan, mutta isälle tuli joku ylämääräinen työasia eikä lähdettykään.”

Näin alkaa Siri Kolun palkittu lastenromaani Me Rosvolat (Otava 2010). Kertoja on kymmenvuotias Vilja Vainisto, joka oppii tarinassa kaiken maantienrosvouksesta – ja samalla paljon ystävyydestä sekä itsestään.

Rosvoloiden tarina on vajaassa vuosikymmenessä kasvanut kirjasarjaksi, käännetty useille kielille ja sovitettu niin elokuvaksi kuin näytelmiksi. Kohta Rosvolat kaahaavat lavalle Turussa: Kolun kirjoihin perustuva, Selja Ahavan dramatisoima Me Rosvolat nähdään Turun nuoren teatterin 45-vuotisjuhlanäytelmänä.

– Halusin rempseän ja tähän päivään sopivan jutun, ja tämä oli ylivoimaisesti hauskin. Ensimmäistä kertaa tekstiä lukiessani nauroin monta kertaa ääneen, kertoo näytelmän ohjaaja Jere Hultin .

24-vuotias Hultin kuvailee syksyn suurpoduktion ohjaamista kunniatehtäväksi. Näytelmän rooleissa nähdään kaksikymmentä 10–25-vuotiasta nuorta.

Hultin on itsekin Turun nuoren teatterin kasvatti. 9-vuotiaasta asti näytellyt ohjaaja sanoo, etteivät teatterin perusajatus eivätkä toimintatavat ole hänen aikanaan muuttuneet.

– Tehtävä on edelleen kasvattaa lapsia ja nuoria teatterin kentälle. Itse ajattelen, että tämä yhteisö ja täältä saadut eväät ovat moninkertaisesti suurempi asia kuin näytelmät, joita teemme.

Hultin puhuu omasta kokemuksestaan.

– Tämä on ainoa paikka maailmassa, missä minua on aina kohdeltu hyvin, reilusti ja oikeudenmukaisesti. En tarkoita, että minua olisi potkittu päähän muualla, mutta täällä olen aina saanut olla oma itseni.

Turun nuoressa Teatterissa harrastaa vuosittain noin 300 lasta ja nuorta. Yksi seikka on muuttunut:

– Poikia on koko ajan vähemmän. Kun itse olin teini-ikäinen, teatterin harrastaminen oli enemmän pinnalla, melkein muotia. Nyt teatteri ei jostain syystä tavoita nuoria jätkiä yhtä hyvin, Hultin sanoo.

Mistään kriisistä ei hänen mukaansa ole kyse, mutta jos Hultin voisi, hän kiertäisi ”kaikki Suomen koulut kertomassa, kuinka loistava harrastus tämä on”.

– En tiedä, onko tämä vähän stereotyyppisesti ajateltu, mutta tuntuu että tytöt herkemmin etsivät tarvitsemansa ja löytävät tänne helpommin.

Muuttunut on myös produktioiden mitoitus:

– Ennen vanhaan tehtiin juttuja kuudellekymmenelle, nyt parillekymmenelle näyttelijälle.

Hultinin mukaan suunta on hyvä. Kun määrästä tingitään, pystyy henkilöohjaukseen ja teatterikasvatukseen kiinnittämään enemmän huomiota.

Hän kertoo puhuneensa paljon rytmin tärkeydestä ja ajatuksen kirkkaudesta.

– Tykkään itse leffoista ja esityksistä, joissa on huumoria kaiken ikäisille. On vitsejä ja tilanteita, jotka lapset ja aikuiset ymmärtävät eri tavalla, mutta jotka naurattavat molempia.

Tällaisia tilanteita ryhmä on rakentanut tekstiin lisää.

Sunnuntaina ensi-iltansa saavan näytelmän tekeminen alkoi jo viime vuoden joulukuussa.

– Itselläni on ollut yksi elämäni parhaista vuosista tätä tehdessäni. Luotan siihen, että koko ryhmällä on ollut kivaa, Hultin sanoo.

Vilja Vainisto sanoisi saman asian näin:”Tämä, mitä nyt elin, oli täydellinen seikkailu”.

Me Rosvolat -näytelmän ensi-ilta Turun nuoressa teatterissa 17.9.

Katso video esityksestä http://tstv.fi/

Gallup

1. Mikä teatterin tekemisessä on parasta? 2. Entä roolihahmosi näyttelemisessä?

1. ”Se, että saa yleisön
viihtymään. Siitä saa itse
energiaa ja innostusta.”

2. ”Tämä on hauska rooli, ainakin minun mielestäni. Pääsen tutustumaan ihmistyyppiin, joka on erilainen kuin itse: keski-ikäiseen, möhömahaiseen rosvopäällikköön.”

Ville Pakarinen, 24

Näyttelee rosvopäällikkö
Kaarlo Rosvolaa

1. ”Yhdessä tekemisen meininki. Kaikki tehdään yhdessä ja hyvällä mielellä.”

2. ”Pystyy tekemään asioita, joita ei muuten tee, ja elämään erilaista elämää. Oikeasti en ole perheenäiti enkä kaahaile tuolla ryöstelemässä ihmisiä.”

Helmi Anttila, 18

Näyttelee rosvoäiti
Hilda Rosvolaa

1. ”Yleisön edessä esiintyminen, huomion kohteena oleminen ja se prosessi, kun näytelmä tulee valmiiksi.”

2. ”Hahmoni ei haluaisi elää
niin kuin elää, vaan on tavallaan kahden tulen välissä. Se on
mielenkiintoista.”

Pessi Kivilä, 13

Näyttelee Kalle Rosvolaa

1. ”Kai se on se porukka. Täällä on ihan sairaasti mahtavia ihmisiä, ja pääsee viettämään aikaa hyvässä ilmapiirissä. Näytelmän tekemisessä hienoa on myös sen kehityksen näkeminen.”

2. ”Pääsee kokemaan täysin
erilaista rosvoperheen elämää.”

Noora Grundström, 15

Näyttelee Hele Rosvolaa

1. ”Kaikki ihanat ihmiset täällä
ja se, että kehittyy koko ajan.”

2. ”Vilja on tavallinen tyttö, jonka läpi käymiin tunteisiin on helppo samastua.”

Inka Virtanen, 14

Näyttelee rosvojen
kaappaamaa Vilja Vainistoa

1. ”Olen saanut täältä paljon
esiintymisvarmuutta ja ystäviä.”

2. ” Kulta-Pete on erittäin hauska ja vaivaannuttava hahmo, mikä luultavasti huvittaa yleisöä. Sitä on hauska esittää.”

Eemeli Väisänen, 17

Näyttelee Kulta-Peteä

TS 14.9.2017. Rosvoautolla vapauteen

Recent Related Posts